Matilda tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailuissa Tsekissä!

8.7.2023

Tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailut Tšekissä 2023

Tarkkuussunnistuksen MM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Tšekin pohjoisosissa Česká Lípan kaupungissa ja sen ympärillä. Suomen maajoukkueessa oli tarjolla kaksi nuorisopaikkaa alle kaksikymmentävuotiaille, ja niiden myötä minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan. Tšekin jyrkkärinteisissä maastoissa käytiin kolme kilpailua, TempO, kaksiosainen PreO ja viesti. PreO:ssa ja viestissä oli kaksi sarjaa, toinen paraurheilijoille ja toinen kaikille muille. Myös yleisö pääsi tarkkuussuunnistamaan kisaratoja jälkeenpäin.

Omalta osaltani kisat sujuivat ihan hyvin. Viestissä en suunnitellusti kilpaillut ja TempO:n finaalipaikka karkasi nopeammille, mutta pääsin kuitenkin mallisuunnistuksen lisäksi kolme erilaista ja hienoa kilpailua käymään yhdessä lajin huippujen kanssa.  Tavoitteena olikin hankkia kokemusta ja päästä tutustumaan uusiin maastotyyppeihin, mikä onnistui varsin hyvin. Pohjois-Tšekin tarjoilemat hiekkakivijyrkänteet ja vanhat lehtimetsät tuntuivat etenkin alkuun varsin eksoottisilta tarjoten siten oman haasteensa vaikeiden ratojen ja tehtävien lisäksi. Myös mäet olivat hieman eri kokoluokkaa kuin Suomessa. Maisemat ja metsät olivat upeita ja kisojen tunnelma mainio, joten reissusta oli helppo nauttia. Kun PreO:n toisessa osakilpailussa onnistuin vielä tekemään omalle tasolleni oikein hyvän suorituksen ja olemaan 21, kilpailuista jäi oikein hyvä fiilis.

-- Matilda