Roosa nuorten maajoukkueeseen, Lilja SuHu-ryhmään

25.10.2023

Suunnistusliitto on julkaissut valmennusryhmänsä seuraavalle kaudelle. Ryhmissä nähdään myös SK Uuden värejä: Roosa Muukkonen on valittu nuorten maajoukkueeseen ja Lilja Lehtonen Suunta Huipulle -ryhmään.

Roosa edusti tänä vuonna Suomea nuorten EM-kilpailuissa, joista hän saalisti viestin kultaa sekä henkilökohtaisista kilpailuista 5. ja 6. sijat. Kotimaan kisoista on tänä vuonna tullut esimerkiksi sprintin SM-hopea Lahdesta. Lilja puolestaan saavutti sarjassaan esimerkiksi keskimatkan SM-kullan.

Nuorten EM-kilpailut käydään kesäkuussa 2024 Puolassa, ja MM-mitaleista nuoret taistelevat Tshekissä heinä-elokuun vaihteessa.

SK Uusi onnittelee Roosaa ja Liljaa!